torstai 28. huhtikuuta 2016

Rintsikatko?

Elisa Kristiina Eläimet ja Elämää- blogista ojensi tälläsen ison kunnian! Kiitos ja kumarrus sulle ihana :). 

Eli sain B.R.A:n. En siis rintsikoita, vaan Blogger Recognition Award:sin. Tää on oikeesti ihan mahti homma, koska FARRAGO ei ole ollut olemassa pitkään ja silti jonkun mielestä on tuon maininnan arvoinen. *punastuu*.


Ohjeet palkinnonsaajalle

1) Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2) Kerro lyhyesti kuinka aloiti bloggaamisen.
3) Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4) Mainitse, ja linkitä blogi joka sinut nimesi.
5) Nimeä X määrä bloggaajia palkinnonsaajiksi.

Mie aloitin bloggaamisen öö, muutamia vuosia sitten. Ensin oli LegoLäskiKummistus, se eli kaksi vuotta. Seuraavaksi tuli Käenpesä, sekin niin ikään eli kaksi vuotta. Nyt on FARRAGO:n vuoro ja tämä toivottavasti elää kauemmin kuin edeltäjänsä. Mie oon aina tykännyt kirjottamisesta ja nuoruudessa yritin myös kirjotella päiväkirjaa. Se ei oikein ollut mun juttu joten ajattelin, että laitan itseni bloggaajien maailmaan päiväkirjamaisen blogin merkeissä. Tämä on onnistunut ihan hyvin ja viihdyn vallanmainiosti muiden bloggaajien joukossa. Ja muistetaan se, että ilman LegoLäskiKummitusta en olisi Konstaa tavannut. Joten sekin hyöty tässä on ollut. Miksikö olen haudannut kaksi blogia? Hmm, toi on aika vaikee kysymys, enkä tiedä siihen itsekkään ihan tarkkaa vastausta... Mutta yritetään selittää. Mulle tulee sellain jeejee- olo, kun alotan jotain. Teen sitä aluksi ihan 150% lasissa. Sitten, jossain vaiheessa tulee sellanen epätoivoinen olo, että kääk, kukaan ei lue mun blogia yms, eli miksi mä teen tätä?! Juurikin tuo epätoivo on aiheuttanut sen, että olen haudannut kaksi edellistä blogia. Vaikka kirjoitankin tätä ns. itselleni niin on se kyllä mahtavaa huomata, että on rekisteröityneitä lukijoita. 

Hmm, en tiedä oonko paras ihminen / bloggaaja antamaan neuvoja aloitteleville bloggaajille tällä mun historialla. Sanotaan nyt kuitenkin, että kirjoita aidosti. Älä teeskentele tai yritä tehdä blogista jotain mitä se ei ole. Jos on huono päivä ja tekee mieli kirjoittaa perkele, niin tee se! Äläkä stressaa postaustahdista. Kyllä ne todelliset blogista tykkäävät lukijat jaksavat odottaa postauksia. Tulleisiin kommentteihin vastaaminen on mun mielestä myös tärkeetä.

Bloggaajat, joita tähän valitsin ovat ihania, aitoja ja luettavan arvoisia. FARRAGO- blogi antaa tämän tunnustuksen blogeille nimeltään:








maanantai 25. huhtikuuta 2016

Submissive wife

...mitä minusta ei koskaan tule. Ei sitä alistuvaa, ja tuleekohan koskaan vaimoakaan. Noh, tulevaisuus näyttää. 


Katottiin sunnuntaina K:n kanssa yksi dokkari, jonka olin nauhottanut vähän aika sitten. Siinä oli aiheena alistuvat vaimot. Olin heti jo sillain, että joo-o... Mutta, kun alettiin kattomaan ohjelmaa niin lähinnä tuli sääli- tunne niitä vaimoja kohtaan. Ihan kuin niillä ei olisi omia aivoja, omaa tahtoa taikka edes omaa ääntä. He palvovat maata miestensä jalkojen alla, palvelevat tätä 24h/7 ja huolehtivat, että miehellä on kaikki loistavasti. Ihan sama miltä itsestään tuntuu, mutta kunhan miehellä on kaikki hyvin. Ja ehkä se mikä tuntui selkäytimessä asti oli se, että miehen on saatava seksiä aina, kun hänestä vähänkin tuntuu siltä. Että naisen on oltava haarat auki, kun mies napsauttaa sormiaan. Olkoon se hetki vaikka silloin, kun nainen on tiskaamassa astioita. Kyllähän se toisaalta seisaaltaakin onnistuu ja naiset osaavat tehdä kaksi asiaa samanaikaisesti. Jotta mikä jottei.

Eräs vaimo tuossa dokkarissa sanoi, että, kun kohtelet miestäsi kuin kuningasta niin hän tekee sinusta kuningattaren... Miten mä en nähny tuota puolta ollenkaan tuossa ohjelmassa? Periaatteessa ymmärrän, että nainen suunnilleen nuolee miehensä pyllyn, että saa kukkia kerran kuukaudessa mutta jos tuo ois mun kohdalla niin kyllä sais ne kukat jäädä sinne kauppaan, jos mies ei niitä ihan omasta tahdostaan, vapaaehtoisesti ja ilman kommervenkkejä tuo. 

Kun tää dokkari sitten loppui, olin suu auki kauhuissani- fiiliksessä. Mie en voi käsittää, että miten nämä kauniit ja jokseenkin fiksun tuntuiset naiset voivat alistua (nimenomaan!) tuollaseen, että unohtavat täysin oman identiteettinsä yms?! Pelkkä mie se aviomieskin on, eikä mikään Jumala! Parisuhteessa / avioliitossa ollaan tasavertaisia jokaisen asian suhteen ja ajatellaan yhteistä hyvää elämää eikä vain toisen osapuolen hyvinvointia. Kun olin nähnyt tuon dokkarin, mun oli pakko sukeltaa internetin ihmeelliseen maailmaan ja tutkia tätä hommaa. Löysin ne tavat, miten ollaan hyvä alistuva vaimo. Oi voi, anna mun kaikki kestää...

Linkatkaa kuvia, niin pääsette sisältöön. 



En siis kiellä, etteikö jotkus asiat olisi helpomia jos se siippa saisi päättää mutta kyllä suurin osa noistakin ylläolevista asioista on ihan huuhaata. Vähän, kun käyttää maalaisjärkeä niin asiat lutviutuu. Meillä on onneksi tasavertainen parisuhde. Tehdään asioita yhdessä ja päätetään asioista yhdessä. Kotityötkin hoidetaan suhtkoht yhdessä (noh, ainakin joskus) ja vällyjen välissä peuhataan, kun molemmista tuntuu siltä.

Mitäs mieltä te olette tästä ja pystyisittekö olla alistuva vaimo?






maanantai 18. huhtikuuta 2016

Yhteisöllisyys is the word!

En muista olenko sanonut, että mie pääsin tuossa kuukausi pari taaksepäin mukaan mun kotiseudun yhdistystoimintaan. No nyt sen sanoin. Eilen oli ensimmäinen kyläkokous, minkä jälkeen meillä hallituksella oli oma suljettu kokous. Siellä mut virallisesti julistettiin hallituksen jäseneksi. Mahtavaa! Sen lisäksi, että oon hallituksessa mun titteli on yhdistyksen valokuvaaja / tiedottaja / SOMEN- sekä kotisivujen ylläpitäjä. Hommaa riittää siis. Mutta eipä tuo haittaa, aikaahan mulla on. Tämä on siis täysin vapaaehtoistoimintaa, jotta palkkaa en tästä saa. Tämän asian takia blogissa on ollut hiljaista. Mulla on ollut vähäsen kiireitä suunnitellessa mainoksia, sivujen ulkoasuja yms. Sain kokouksessa kuulla monelta taholta kiitosta siitä, mitä olen tehnyt, että yhdistyksen tiedotus ja sivut on kunnossa. HiH, lämmittäähän se ihan pirusti sydäntä, kun kuulee, että ihmiset tykkää mun muutoksista ja tekeleistä. 

Kun mie nuorempana asuin kotiseudulla vannoin, kun sieltä pääsen pois en enää mene sinne... Muuuuttta, se asia on nyt ns. vanhemmalla iällä muuttunut. Minust on kiva mennä sinne keskelle ei mitään, olla mukana yhdistyksessä ja tekemisissä kylän ihmisten kanssa. Mitä haittaa siitä on? Kokouksessakin tuli tuttuja naamoja vastaan, keitä olen nähnyt viimeksi ala-aste aikoina sekä myös uusien ihmisten kanssa tuli juteltua. Konstakin eilen sanoi, kun tultiin kotio, että aina ku käydään meidän seudulla niin joka kerta se tahdon muuttaa maalle- tunne voimistuu ja voimistuu. HiH, me landepaukut. Oi, tuosta tulis niin hyvä tv- sarja! 


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pois ja takaisin

Nonniih, ilmoilla taas. Kuten varmaan huomasitte, että pieni tauko oli bloggaamisessa. Ei toki kyllästymisen tai stressin takia vaan K:n järjestämä ylläri vei koneen äärestä pois muutamaksi päiväksi.

Mä aattelin, että mua ei kauheesti kiinnosta matkustaminen tai, että en tarvi mitään sellasta. Mutta olihan se nyt perhanan ihan mahtava ylläri, kun K sanoi, että pakkaa toi, toi ja toi, että lauantaina lähetään määränpäähän X. Olisihan se X voinut olla vaikka Sipoonlahden silta, mutta e-hei, minun ihana mies veikin minut tai meidät Unkarin Budapestiin muutamaksi päiväksi! En tiä kummalla puolella oltiin, mutta tois puol jokkee joka tapauksessa :).Sillä ns. rahvaammalla ja paikallisten puolella.

Tuo kaupunki osaa yllättää, mutta eniten yllätti se miten edullista / halpaa siellä on! Me vaihdettiin 300€ paikalliseksi rahaksi ja saatiin sillä 90 000 forinttia. Tuo riitti meille enempi kuin hyvin, ja saatiin käydä syömässä ja shoppailemassa ilman, että piti laskea pennosia.

Myö käveltiin sinne, tänne, tonne ja takasin hotellille joka päivä. Meidän hotelli oli n. pari kilsaa keskustan liepeiltä, joten aivan mainiolla paikalla siis. Kyllä me metrollakin mentiin tosi paljon, koska lähin asema oli joidenkin satojen metrien päässä hotlasta. Hotelli oli rauhallisella paikalla, mikä oli myös kiva. En tykkää olla missään turistirysässä. Itse hotelli oli pienehkö ja vähän rähjänen mutta kodikas, eli täydellinen meille kahdelle. Hotellin henkilökunta oli todella ystävällistä ja auttoivat asioissa mitä kysyimme tai mietimme. Sama päti myös paikallisiin ihmisiin.

Oltiin reissussa siis neljä päivää ja tuossa neljässä päivässä kerkesi näkemään paljon, mutta ei kaikkea mitä budapestilla on annettavaa. Joten tuossa yksi syy lähteä uudelleen :). Käytiin toki monissa paikoissa ja nähtävyyksien seassa, mutta silti osa jäi näkemättä. Niissä paikoissa missä käytiin, kamera lauloi aika lahjakkaasti. Koko reissusta tuli yli 600 kuvaa mutta sain rajattua kuvat palttiarallaa 300:aan kuvaan. Suurimmassa osassa kuvia mie en oo mukana. Inhoon sitä, että musta otetaan kuvia. Muutamia kuitenkin löytyi, missä mie oon. En toki laita niitä tähän, mutta pari kollaasia kännykästä löytyi. Kännykässä on videoklippejä, mutta tuon minun armaani pitää koota niistä ensin yksi kokonainen video ja sen jälkeen laitan myöskin sen tänne blogiin.

Aina, kun on mahdollisuus niin pitää vammata.

Ensimmäinen ilta hotellihuoneessa.

Tämä on ensimmäiseltä päivältä. Käytiin kävelemässä Tonavan rannalla ja eksyttiin hautausmaalle hempeilemään. No ei, tuo oli sellain puisto / hautausmaa mihin mentiin mutta ei meinattu päästä pois.

Toisena päivänä käytiin Budapestin eläintarhassa. Aivan ihana paikka! 

Kolmantena päivänä jalatkin ilmoitti, että on kävelty ihan s**tanasti. Kengissä ei ollut mitään vikaa, mutta tämä iso tyttö ei oo tottunut kävelemään noin hirmuisesti joka päivä mitä myö tuolla käveltiin.

Viimosena päivänä käytiin turistien suosimassa kauppahallissa shoppailemassa, syömässä ensimmäistä kertaa elämässämme KFC:ssä, käytiin Starbucksissa hakees juotajat ja Konsta sai sieltä myös uuden nimen, ja myöskin jokilaivaristeilyllä kattelemassa kaupunki vesiltä käsin.

Ja mikä parasta kotiintulossa oli se, että mie omaan parhaan (tulevan) anopin! <3 Ei vaan sen takia, että hän oli jättänyt meidän autoon ylläriksi kassillisen ruokaa samalla, kun toimitti auton juna-asemalle. Mutta myös sen takia, että anoppi on vaan niin sydämellinen, auttavainen ja yksinkertaisesti ihana. Tykkään!

Oletteko te käyneet Budapestissa?