maanantai 30. toukokuuta 2016

Lapsia? Öö, ei.


Mulla ei ole lapsia. Meillä ei ole lapsia. Mä en koskaan tule olemaan äiti, eikä K isä. Mutta tiedättekö mitä? Tää on ihan meijän oma valinta. Meille tietoinen valinta, että meidän vanhemmista ei tule ikinä mummia ja vaaria.  Kyllä meilläkin on mamma sanonut, että lisää lapsenlapsia olisi mukava saada, mutta siihen mie oon sanonut, että ole onnellinen noista kolmesta koska minä en niitä tule sulle tekemään. Keskustelu on loppunut siihen. Lapset...ne ei vaan kuulu meidän elämään. Toisaalta jos ajattelee, niin meillä on jo kaksi lasta. Tosin karvaista, neljä jalkaa omaavaa ja toista lajia mutta kuitenkin. Ja näissä yksilöissä on ihan tarpeeksi.

Mä oon aina ollut sitä mieltä, että en hanki lapsia. En vaan tunne sitä äidillistä vaistoa. Mulla ei ole olemassa sitä biologista kelloa. En tahdo pungata amerikkalaista jalkapalloa mun sisältä ulos. En tahdo sitä itkua, vaipparallia, yösyöttöjä, taaperon uhmaikää taikka vaikeita teinivuosia. Vaikkakin kaikki nuo on pieni osa siitä mitä lapsi tuo, eli riemusta ja automaattisesta rakkaudesta siltikään en lasta tahdo. Mä tykkään lapsista...Ainakin joistakin...Tai siis kunhan ne ei oo omia...Tai jotain... 

En voi sietää lapsia, jotka juoksevat kaupassa miten sattuu. Enkä voi sietää sitä, kun menen ulos syömään ja siellä on vanhemmat huutavine lapsineen. Siinä menee fiilis koko ravintola iltaan ja tekisi mieli mennä sanomaan, että anteeksi mutta voitko vielä tuon lapsen pois, että toisilla olisi ruokarauha.  Olen vankasti sitä mieltä, että pitäisi olla lapsilta kiellettyjä ravintoloita. En voi myöskään sietää nykypäivän teinejä. Siis voi herranjumala... En toki yleistä mutta suurin osa on tosi ärsyttäviä! Jos oma teini olisi nykypäivän teinip*llu, mopoautoilija tai lökäpöksy niin eieiei... Kaikesta huolimatta rakastan mun 3v siskonpoikaa ja isoveljen kahta kouluikäistä lasta. Konstan siskollakin on kaksi tytärtä, jotka ovat todella mukavia. Saas nähdä minkälaisia ihmisiä tuosta kööristä kasvaa. Konsta on tässä asiassa samalla linjalla. Ja myös hän on sanonut äidilleen saman mitä mie sanoin omalle. Ehkä aikaisemmin K mietti hetken lapsensaantia mutta perui mietteensä yhden lapsenvahtikeikan jälkeen. Hyvä niin, koska muuten meillä olisi ollut ongelma. Voi kuulostaa oudolta tai jonkun korvaan jopa kamalalta, mutta me ollaan liian itsekkäitä uhraamaan omaa aikaa lapselle. Tykätään olla ja mennä miten halutaan. Varsinkin K, joka harrastaa eräjormailua. Jollain tavalla lapsi / lapset vain sotkisi meidän elämän. 

Meidän elämä on hyvä juuri tälläisenään. 



6 kommenttia:

  1. Itse olen vasta 21, mutta olen ollut jo monta vuotta sitä mieltä, etten halua lapsia. En nyt, en muutaman vuoden päästä, en koskaan. Kaikista ärsyttävintä on, että kun tulee puheeksi lapsien hankkiminen ja sanon etten minä halua lapsia, kukaan ei usko sitä. Aina sama "Kyllä se biologinen kello sitten alkaa herättelemään" tai " no sää oot vielä nuori, kyllä se mieli vanhempana muuttuu". Myös omalle poikaystävälle olen joutunut jankkaamaan, että mun kanssa niitä lapsia et tule saamaan. Ja siltikin tuntuu ettei kukaan usko että voi olla ihminen, joka ei halua lapsia.
    "Mä tykkään lapsista...Ainakin joistakin...Tai siis kunhan ne ei oo omia..." Tunnistan itteni niin tosta lauseesta :D Opiskelen pianonsoiton opettajaksi, ja mulla on ollut oppilaina pieniä lapsia. Ja ne on kivoja, niiden kanssa on hauskaa. Mutta en halua siltikään omia kersoja.
    Joku kukkahattutäti voisi nostaa tästä blogitekstistä hirveän ragen päälle, mutta mä olen niin samaa mieltä sun kanssa kaikesta mitä kirjoitit. Ja ihanaa, että olet löytänyt miehen, joka on sun kanssa samaa mieltä asiasta. Sori, tuli vähän pitkä kommentti, mutta kiva kun pääsi avautumaan aiheesta henkilölle, jolla on samat aatteet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Moikka Kirsi! Aivan ihanaa, että oot ns. sielunsisko, joka tajuaa tän olotilan. Ja ei mitään, minust on kiva lukee kommentteja. Olkoon ne sit pitkiä tai lyhyitä :D. Ja tää sun kommentti oli ihan parhautta!

      Poista
  2. Toinen vela täällä hei! o/ Hyvin pitkälti samat on tuntemukset, mutta meillä myös periytyvät sairaudet vaikuttaa asiaan; en halua pistää näitä sekundageenejä yhtään eteenpäin! :D Me ei ehkä nykyään kuulla enää niin paljon lapsi-vaatimuksia, mutta hiukan ahdistaa, että jos päädytään naimisiin, alkaako se sama vihjailu uudestaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Nuo perintögeenit on tosi hyvä pointti. Meilläkin äidin puolen suvusta on jos jonnin moista sairautta ja vaivaa, miltä tosin olen ite säilynyt. Ja K:nkin suvussa on esim. periytyvää sydän- ja syöpäsairautta, joten kyllä mekin osaksi noiden takia ei niitä lapsia hankita.

      Poista
  3. Kyllä sun mieli vielä muuttuu!

    Bwahahaa, kunhan kiusaan! ;) Mä kuulin tota jossain vaiheessa niin paljon, että alkoi ärsyttää. Mietin nasevia vastauksia niille, jotka kysyis miksei meillä ole lapsia. "Valitse näistä; ei saada tai ei haluta." Kumpi on nyt sitten kysyjälle kovempi paikka; saamattomuus vai haluttomuus? Mun käly on viimeiset 7 vuotta vihjaillut lapsilleen serkkuja ja oon aina sanonut, että sullahan niitä sisaruksia on, kysele niiltä.

    Me ollaan oltu naimisissa 10 vuotta ja suhteen alkuaikoina haluttiin "tavallisia asioita". Pari lasta, omakotitalo ja kissa. Kun lähipiiri alkoi lisääntyä ja parisuhteet muuttuivat lasten myötä, tuli aika nopeasti mieleen, että onko se nyt sitten mitä me oikeasti halutaan. Nyt halutaan matkustella, nauttia arjesta miten halutaan ja nukkua vapaapäivinä pitkään.

    Ehkä nyt, kolmekymppisenä, lähipiiri alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, ettei meille niitä lapsia tule. Paitsi se käly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - No juurikin niin! Ei kaikki vaan tahdo niitä lapsia :D. Me tykätään meidän elämästä just tälleen, eli me kaksi ja kissat. Joskus ehkä koira, mutta näillä mennään nyt.

      Poista