maanantai 22. elokuuta 2016

Road trip vol. 2


Pienen hiljaisuuden jälkeen on mukavaa palata takaisin. Hiljaisuus teki hyvää. 

Me K:n kanssa tehtiin tuossa sellainen pieni road trip. Tosin vain suomessa, mutta kivaa oli silti. Samanlainen tehtiin myös viime kesänä. Ensin mietin, että onko fiksua lähteä, kun isi on vasta kuollut mutta sitten, kun moni taho sanoi, että ei se asia muuksi muutu vaikka istuisin kotona neljän seinän sisällä koko ajan niin päätin lähteä. Lähdin myös siksi, koska K oli suunnitellut tätä jo tovin ja toivoi myös itsekkin, että reissu toteutuisi. 

Reissun alussa suunnattiin itään ja sieltä sitten mutkien kauttaa (suhteellisen) länteen, takaisin etelään ja kotiin. Meillä oli kolme etappia ja niiden välissä pieniä pysähdyksiä. Kaikista näistä tulee omat postauksensa, joten toivottavasti tykkäätte tästä Road trip- sarjasta, mikä starttaa huomenna!



1 kommentti: