tiistai 24. tammikuuta 2017

Hei me lakkoillaan! Tai no mie...


Mjaahans, kuten otsikkokin sanoo niin mie lakkoilen. Lakkoilen 37 päivää ja lakko alkoi maanantaina. Saas nähä mitä tästä tulee, koska mie oon herkkuperse ja tykkään herkuista. 

Tämä on ihan mielenkiintoinen kokeilu. On mielenkiintoista nähdä, että mitä vaikutuksia sokerin puuttumisella on. Tuleeko vierotusoireita, päänsärkyä tms. 

Ootteko työ kokeillut tällästä? Jos olette, oliko vaikeeta?


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Mysteeriä & murkinaa

No niinhän siinä taas kävi, että vuosi vierähti jä tää ämmä on vuoden vanhempi. 32 tuli täyteen lauantaina 21. pvä ja ääh, en tykkää. Ei sillä, että iällä olisi yhtään mitään väliä mutta mun stressitaso asiasta hipoo pilviä. Siitä en tykkää.

Mulla ei ollut kameraa päivän menossa mukana, joten sori kuvien laadusta. Kännykkä ei ehkä oo se paras mahdollinen.

Synttärilahjaksi (jo torstaina) sain K:lta uuden laukun. Ja uutta laukkua mie tarvitsin kipeästi. Mulla ei oo ikinä ollut ruskeaa laukkua, mutta nyt on ja tykkään paljon. Laukun kriteerinä oli se, että sinne pitää mahtua kamera ja puoli omaisuutta, ja tuonne mahtuu.

Synttäriaamuna eli eilen heräsin ja kuuntelin, että mitä kolinaa keittiöstä kuuluu. Makoilin sängyssä palttiarallaa vartin, jonka jälkeen K tuli makkariin laulaen ja aamiaistarjotinta kantaen. Aamupala tarjoiltiin sänkyyn. Mahtavaa! Ja hei, kattokaa nyt noita paistettuja kananmunia! 

  Ensimmäiseksi lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä, kahden muun henkilöän kanssa. Myö mentiin ratkomaan mysteeriä aMazed Games Room Escapeen. Oltiin tuolla viime vuonnakin ja nyt oli vuorossa Kahlekuningas- huone. Päästiin huoneesta ulos ja aikaakin jäi vielä 2:36, eli pistettiin viimevuotta paremmaksi. Myö ollaan hyvä tiimi!

Tottahan toki tuollasen jännityksen jälkeen oli pakko saaha ruokaa. Ja voi luoja, miten hyvää se ruoka olikaan. Käytiin Järvenpäässä Cantina Zapatassa täyttämässä mahat. Mie otin Häränpihvi Texas- annoksen. Mahtava! Suosittelen kaikille maistamaan. Jos tuosta ei tule maha täyteen, niin ei sitten mistään.

Vaikkakin maha oli herkullisesta ruoasta aivan täynnä, niin pakkohan kotiin oli mennä kaupan kautta hakemassa herkkua. BEN & JERRY'S half baked on mun ehdoton suosikki nykään!




lauantai 21. tammikuuta 2017

Kaverikirja is back!


Muistatteko ne ne kirjat, jotka kiersivät luokkakavereilta toiselle? Ne kirjat, joissa oli kysymyksiä laidasta laitaan ja sivut olivat vaaleanpunaiset? Kyseessä on tietenkin kaverikirjat ja mie muistan nämä, koska itsekkin omistin tuollaisen. Oih, tuota viatonta lapsuusaikaa, jolloin kirjoiteltiin kaverikirjaan ja elämä oli huoletonta. 

Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole se kirja, jonka me kaikki muistamme lapsuudesta. Tällä kertaa tutustumme aikuisten kaverikirjaan. Bongasin tämän samipetteri- blogista (käykää kurkkaamassa, koska tää blogi on huippu!) ja hän herätteli henkiin tuon ala-asteella tutuksi tulleen kirjan. 

Samipetterin kaverikirja sisältää kysymyksiä ja nyt mie vastaan niihin.

Nimeni on: Teija O.
Jotkut tosin kutsuvat minua: Tepaksi, Teitzikiksi yms.
Olen syntynyt vuonna: 1985, eli olen siis mielestäni: 32 vuotias.
Lapsuuskotini langallinen puhelinnumero: 019-67710... En muista loppua.
Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: Palomies.
Mutta isona minusta tulikin: Tavallinen tallaaja.

Täydellinen puoliso: On juuri sellainen, kun mulla on nyt <3. 
Itsehän olen täydellinen, mutta exäni mielestä saatan olla: Liian tunteellinen ja räjähtävä.
Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Nukkuisin enemmän, koska unettomuus sucks!
Harrastan nyt: Bloggaamista, lukemista ja valokuvaamista. 

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta: Mulla ei oo Spotifyta, mutta jos olisi, kuuntelisin aikalaialla kaikenlaista tanssittavaa ja minkä tahtiin voi laulaa.
Noloin teeveeohjelma josta pidän: Musatv:n Ex on the beach. Loistavaa viihdettä! HiH.
Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa): Mie en kyllä osaa sanoa. Kihlattu tykkää kaikesta mitä laitan.
Hävettää kertoa, mutta itken aina kun: Näen Leijonakuningas- piirretyn kohtauksen, jossa Simban isä kuolee. 
Lapsuuteni lempilelu: Varmaankin ne lukuisat barbiet. Scary Spice- barbie erityisesti.
Lempilelu nykyään: Omat sormet ja kihlattu. No ei vais! Ei minul oo lempilelua :).
Salainen paheeni: Maksalaatikko kylmänä. Naaaam!
Eikun se ihan oikea salainen paheeni: Suklaa. Ehdottomasti.
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: Karma is a bitch! 




tiistai 17. tammikuuta 2017

Mielenvireys



Miten teillä pidetään lemmikkien mielenvireyttä elossa? Meillä on siis kaksi kissaa. Poju, seniori ja Hilma kuopus. Toki he leikkivät keskenään ja myös me leikitämme, mutta miten jaksavat aivot ja miten onnistuu ongelmanratkaisu?

Poju ja Hilma saivat *mummiltaan* lahjaksi Trixie 5-in-1 aktivointilaudan, jossa on 5 pintaa yhdessä. Meillä tämä on ollut kissojen suosiossa ja aika aktiivisessakin käytössä. Kuitenkin, parin ensimmäisen kerran jälkeen keinot herkkunappuloiden saantiin on jäänyt niin hyvin muistiin, että ne saa jo rutiininomaisesti. Mutta erittäin mukava vempula ja antaa kissoille edes vähäksi aikaa miettimistä.

Meillä on myös Dreamissin aktivointilelu käytössä. Siinä tuollaisen muovihiiren sisään laitetaan herkkunappuloita, ja ne saa sieltä läpsimällä ja pyörittämällä hiirtä pitkin asuntoa, jonka seurauksena nappuloita tippuu parista pienestä reijästä.















keskiviikko 11. tammikuuta 2017

56%


Ah, tuo jännittävä hetki milloin mies on polvillaan edessäsi ja odottaa vastaustasi. Vastatakko kyllä vai ei? Itse vastasin kyllä, kun K kysyi. En ikinä uskonut, että menen kihloihin. Toki tiputtelin tiuhaan tahtiin vihjeitä siitä, että olisi mukava olla kihloissa ja mennä naimisiin. Mutta kuitenkin kosinta oli iso yllätys.

Meillä kosinta oli suloinen ja arkinen. Aivan niinkuin olin halunnukkin. Siihen liittyi soittorasia ja parkkipaikka. Itse en ole edellenkään sellainen ihminen, joka tahtoisi kaikenmaailman häsläystä ja Eiffel tornin sisältävän kosinnan. Turhaa, omasta mielestäni. Riippuu toki siitäkin mistä kukin tykkää. Kosinnan jälkeen ajoimme ostamaan sormukset, tulimme kotiin ja joimme lasit skumppaa jonka jälkeen jatkoimme arkea eteenpäin. 


Kosinnan jälkeen matka jatkuu avioliittoon. Tai ainakin tämä on oletettavaa. Avioliitto on näyttö siitä, että toinen oikeasti haluaa olla ja jakaa elämänsä kanssasi. Kosinta on merkki myös siitä, että nyt saa alkaa suunnittelemaan sitä isoa päivää. 

Mikä on sopiva aika olla kihloissa ennen avioliittoa? Myö ollaan oltu kihloissa 2014 vuodesta lähtien, eikä päivää ole vielä päätetty. Tämä asia on toisaalta ihan fine, koska häät maksavat jonninverran, joten meidän pitää säästää. Mutta sitten taas toisaalta ahdistaa, että emme ole naimisissa. Koska voitaisiin mennä maistraatissa naimisiin ja pitää itse hääjuhla jonain myöhempänä ajankohtana. Me joudutaan kuitenkin ensin maistraattiin, koska kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon, joten miksipä ei sinne mentäisi heti? 

Mulle ns. jarruttelu viestittää sitä, että ehkä K ei välttis haluakkaan naimisiin mun kanssa. Jarruttelu aiheuttaa epävarmuutta ja pelokkuutta. Epävarmuutta henkilökohtaisesti ja pelokkuutta parisuhteen jatkon suhteen. Tässä vähän ajan sisällä on muutama tuttu pariskunta mennyt tai on menossa naimisiin ja toki olen onnellinen heidän puolestaa, mutta ainoa ajatus feikkihymyn takana on, että miksi en minä? Tulevana kesänä ollaan taas menossa vieraiksi läheisten häihin ja ahdistaa jo valmiiksi se, että pitää feikata hymy ja ottaa vastaan (mahdolliset) kiusalliset kysymykset siitä, että noooh, koskas te meette naimisiin... Elämä ei tietenkään ole ruusuilla tanssimista ja meilläkin on omat haasteemme, mutta ei ne samaiset haasteet ole muitakaan estänyt menemästä naimisiin. Just saying... 

Mulla on myös sellanen hääikä, jonka ylittyessä en mene enää naimisiin, vaan olen vain kihloissa koko loppuelämäni. Mun äiti ja isäpuoli on ollut kihloissa yli 20 vuotta, ja kaippa sellanen kohtalo odottaa muakin. Ei siinä, kihloissa olo on kiva välitila missä olla, kun ei tiedä et eroaako, ollakko kihloissa lopunelämää vai mennäkkö naimisiin. Mie oon onnellinen näinkin, mutta tahdon kyllä uuden sormuksen, jota jaksan katsella sitten loppuikäni. HiH. En kuitenkaan tahdo erota, koska K ja tämä meidän parisuhde on parasta mitä mun elämässä on, ja mitä mulle on ikinä tapahtunut. K tietää mun ajatukset tästä, joten pallo on aikalailla hänellä. 


Ajattelen (nykyään) avioliitosta jokseenkin kyynisesti myös sen takia, että itsellä ei ole yhdenkään onnistuneen avioliiton mallia. Ei perheessä eikä myöskään suvussa. Kaikki avioliitot ovat päättyneet eroon. Joten miksi omani olisi poikkeus? Toki (naimisiin jos mennään) haluan sellaisen avioliiton, joka kestää kuolemaan asti. Olen aina ollut sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Se hoidetaan kunnolla ja mie oon valmis tekemään töitä onnistuneen avioliiton puolesta. Tässä asiassa ihailen suuresti mun mummia. Meidän vaari kuoli 80- luvulla ja mummi on siitä asti ollut yksin. Mummilla on sama ajatus, että naimisiin mennään vain kerran ja ollaan yhdessä kuolemaan asti. Toisaalta surullista, että mummi on yksin mutta toisaalta kunnioitettavaa, että mummi kunnioittaa vaaria ja omia aatteitaan.

Katsoin tässä männä viikolla ohjelman, jossa periskunnan nainen ei halunnut naimisiin, juuri mahdollisen avioeron takia. Ymmärrän hänen perusteltuja ajatuksia todella hyvin. Ymmärrän sen tunteen, joka tulee epäonnistumisen pelosta eikä kukaan tahdo sellaista tuntea. Tiesittekö, että pelkästään suomessa avioliitoista eroon päättyy n. 56% ? Tuo on ollut luku viimevuosina. Pelottava luku, ainakin omasta mielestäni. Mitä tämä viestittää? Sitäkö, että nykyään erotaan liian helposti vai siitä, että eroamisesta on tehty liian helppoa? 

Tein muutamalle avioeron läpikäyneelle henkilölle kyselyn siitä, että miksi heidän avioliittonsa epäonnistui, tai miksi he luulevat sen epäonnistuneen. Kaikki vastasivat avoimesti tähän kyselyyn. Iso kiitos siitä! Kysymykset ja vastaukset alapuolella.

KYSYMYKSET:

1) Kauan olitte naimisissa ennen eroa?
2) Kumman alotteesta avioeroprosessi alkoi?
3) Miksi avioliitto epäonnistui?
4) Erotaanko nykypäivänä helposti ja onko eroaminen tehty liian helpoksi?
5) Jos saisit palata ajassa taaksepäin avioliittoon, mitä tekisit toisin ettei avioeroa tulisi vai oliko ero paras vaihtoehto?

VASTAUKSET:

Mia:
- Kauan oltiin naimisissa... 2 vuotta. En edes kunnolla muista. Ero alkoi omasta aloitteesta. Oltiin liian nuoria, itse en ollut valmis. Nykyään mennään naimisiin myös liian helposti ja kyllä erotaankin, kun on avioliitolle liian epärealistisia odotuksia. Olisi pitänyt pitää paremmin sitoumuksesta kiinni. 

Tanja:
- Oltiin 13 vuotta yhdessa ja niistä 8 naimisissa. Puoliso halusi erota. Ei avioliitto näin jälkeenpäin ajateltuna epäonnistunut :). Puoliso halusi itselleen toisenlaisen elämän, eikä voi yksilöidä syitä. Yhtenä ehkä sellainen kliseinen erilleen kasvaminen, kun kakarasta asti oltiin oltu yhdessä. Erotaan varmaan helpostikin. Ja erohan periaatteessa menee muutaman paperin täytöllä. Muuten kyllä raskas ja pitkäkin tunnetason prosessi, ainakin itsellä. Nyt vuosien jälkeen, en haluaisi palata, enkä mitään omalla kohdallani tekisi toisinkaan. Silloin, kun ero oli vaiheessa ajattelin paljonkin, että mitä olisi voinut tehdä toisin. Mutta nykyään siis ajattelen, että sen pitikin tapahtua.

Jani:
- Naimisissa oltiin 5-7 vuotta ja puolison aloitteesta alkoi ero. Loppujen lopuksi kuitenkin yhteinen päätös. Avioliitossa meni pieleen niin monta asiaa. Jos yksi asia pitää sanoa, niin lastenhoito apu oli nollassa. Nykypäivänä erotaan liian helposti, mutta meille eroaminen oli h*lvetin vaikeaa. En tiedä tekisinkö mitään toisin... Lapsista olen tosi kiitollinen, mutta rehellisesti sanottuna olisi parempi jos ei oltas ikinä tavattu ex-puolison kanssa. 

Tuulia:
- 3-4 vuotta. Eroprosessi alkoi minun aloitteesta. En haluaisi kertoa, mutta se oli monien asioiden summa. En tiedä erotaanko helposti, kai se riippuu parisa. Joka tapauksessa eroamista ei ole tehty helpoksi. Meidän tapauksessa ero oli paras vaihtoehto.


Jos naimisiin asti pääsee, miten saada onnellinen avioliitto? Miten saada liitto kestämään koko elämän niin, että ei sisälly tuohon 56%:iin? Tein kyselyn pitkän avioliiton omaaville henkilöille ja kaikki vastasivat miellään. Isot kiitokset myös heille! Kysymykset ja vastaukset alapuolella.

KYSYMYKSET:

1) Kuinka kauan olitte kihloissa, ennen naimisiin menoa?
2) Kauan olette olleet naimisissa?
3) Miten olette saaneet avioliiton kestämään?

VASTAUKSET:

Jaana:
- Kolme vuotta kihloissa, ennen naimisiin menoa. Kesäkuussa tulee 29 vuotta täyteen avioliiton kahleissa. Avioliiton saa kestämään antamalla toiselle tilaa, omaa aikaa yms. Ei saa rajoittaa liikaa harrastuksia, menemisiä, tekemisiä eikä myöskään omaa persoonaa.

Mirva & Make: 
- Yhdessä oltiin 1v 2kk ennen häitä. Naimisissa ollaan oltu 40v ja 6kk. Hmm, on ollut helppoja ja vaikeita vaiheita, mutta me on jotenkin kunnioitettu aina toisiamme, eikä olla tehty tai sanottu ihan peruuttamattoman kamalaa, jota ei saa anteeksi. Pidetty aina toisen puolta ongelmatilanteissa. Ei olla luovutettu vaikka joskus on ollut paskoja päiviä. Ei osata lyhyemmin tai tarkemmin sanoa :). Niin, kai se ihan lyhyesti sanottuna on rakkautta.

Tuula:
- Avoliitossa ei menty koskaan kihloihin, mutta 6 vuotta oltiin yhdessä ennen naimisiin menoa. 1990 mentiin naimisiin, eli pian 27 vuotta olemme olleet naimisissa. Avioliittoon kuuluu paljon: rehellisyys, kunnioitus, eikä mikään ole itsestäänselvyys, rakkaus, ystävyys, kunnon puhdistavat ja rakentavat riidat jota minä en aina pysty noudattamaan, anteeksi antaminen sekä saaminen ja mkä tärkeintä minä olen minä ja mies on kuka on ja välillä olemme me. Avioliiton saa toimimaan niin, että molemmat antaa toisilleen tilaa tehdä omia juttujaan. Joka päivä on myös hyvä antaa pieniä hellyydenosoituksia välittämisen merkiksi, emme mene vihoissamme nukkumaan, kun koskaan ei tiedä koska on viimeinen päivä. Ja mitä tulee seksiin, se oli tärkeämpää nuorempana mitä nyt. Nykyään monesti riittää toisen läheisyys. Rakkaus muuttuu erilaiseksi ikäämyöden, syvemmäksi. Näillä tavoin meidän avioliitto on edelleen vahva ja hyvä.

Kertokaa omia kokemuksianne avioliitosta tai avioerosta. Kertokaa myös siitä, että mitä ajatuksia tämä postaus toi.



maanantai 9. tammikuuta 2017

Downshiftaajat- kateutta


" Te ootte ihana pariskunta. Mä oon jotenkin kateellinen, miten te ootte noin... Te ootte tasapainosia ja teillä ei oo huolia eikä paineita ja mitenkä Tommi on aidosti läsnä sun elämässä ja sun tavotteissa. Ja miten se puhuuki susta aina niinku ylpeesti. Se selkeesti kunnioittaa ja rakastaa sua. Onneksi olkoon, sulla on hyvä mies. "
- Pia, Downshiftaajat.


Ah, mä niin haluisin ja ois niin törkeen hienoa jos joku puhuis meistä noin! Tiedän, että toi oli vain vuorosana suomalaisesta tv- ohjelmasta, mutta silti! Mie oon tässä miettinyt, että ollaanko me toisten silmissä hyvä pariskunta vai huono. Tätä pitäs kysyä niiltä jotka meijän elämässä on mukana ja jotka seuraa sitä suht läheltä. Itse omassa pienessä mielessä tätä voi spekuloida ja oma mielipide on se, että ollaan hyvä pari. Ei ehkä se tasapainoisin mutta hyvä pari.


On meilläkin ongelmia, tuskin kenenkään parisuhde on täydellinen ja pelkkää ruusuilla tanssimista. Tai voihan niillä ruusuilla tanssia, mutta piikkejä saa jalkapohjaan ihan varmasti. Me ei olla tasapainosia ja meillä on huolia sekä paineita. Mä odotan sellasta päivää, että kaikki on hyvin ja, että ei tarvi stressata niistä pienimmistäkään asioista. Meillä on myös puhuttu erosta ja siitä, että kuka menee kenenkin edelle ja kuka valitsee kenet. Mutta tällä hetkellä ollaan edelleen yhdessä ja ainakin suht. onnellisia.


Vaikka K ihan varmasti (jollain tavalla) kunnioittaa mua ja tiedän, että hän rakastaa niin ei se kuitenkaan pysty musta muille ylpeenä puhumaan. Mie en oo täydellinen enkä ole se jee kaikki on aina kivaa ja postitiivista- ihminen. K on 99% tuollanen ihminen. Mulla on elämässä haasteita ja ne myös pakosti koskettaa K:ta, koska kihloissa ollaan ja yhdessä asutaan. Mie voin puhua K:sta ylpeenä, koska se vaan on sellanen mies jossa on kaikki mitä mie oon halunnu ja myös ne asiat, jotka on puuttunu existä. Myös rakkauden määrä on suurempi K:ta kohtaan mitä ikinä ketään aikaisemmin.  Ehkä tämä tästä. Ehkä vuosi 2017 tulee olemaan parempi kaikilta osin.

Mutta kyllä, mulla on hyvä mies <3.


torstai 5. tammikuuta 2017

Meat is murder!


Otsikko ei omasta mielestäni pidä paikkaansa. Tai no joo, jollain tavalla kyllä mutta enempi ajattelen toisin. Liha on hyvää ja ravitsevaa. Itse olen ollut lihansyöjä koko elämäni, enkä meinaa sitä ikinä lopettaa. Joillekkin sopii kasvis- / vegaanielämä, enkä tuomitse tai arvostele sitä mutta itseäni ajatellen, liharuoat kuuluvat elämääni.

Vaikka liha kuuluu elämääni, me päätettiin K:n kanssa, että meidän jokapäiväisestä ruokavaliosta lähtee punainen liha. Ei sen takia, että ruvettaisiin kasvissyöjiksi tms. taikka aloitettaisiin joku elämäntapamuutos vaan ihan sen takia, että ajatellaan terveellisemmin. Ja eihän punainen liha ole terveellistä, jos sitä mättää monta kertaa viikossa? Oikaiskaa toki, jos oon väärässä!


Mitä sitten syödä jos liha jää pois? Ei, liha ei jää pois vaan nimenomaan vain punainen liha. Edelleen jatkamme kanan ja kalan syöntiä, sekä muut eläinkunan tuotteet pysyvät lautasillamme. Tutkailimme tuossa, että syötiin tosi paljon punaista lihaa. Varmaankin jokainen ruoka sisälsi sitä. Miksi? Koska se on hyvää ja jauheliha on halpaa. Oltiin myös paatuneita samoihin ruokiin, kuten makaroonilaatikkoon tai jauhelihatortilloihin. Nyt päästään tutkailemaan keittokirjoja ja miettimään erilaisia ruokia.

Jotenkin odotan tätä innolla, mutta toisaalta ärsyttääkin koska lempiruoat jäävät pois. Sovittiin, että saamme syödä punaista lihaa jos joskus menemme ravintolaan tai vaikka kotikotona käymään. Koska kunnon pihvi on herkullista ja mamman lihapullat rakkautta! Niitä ei voi olla syömättä. Joten noina kertoina lihan syönti on sallittua :). Vaalea leipä jää myös pois, koska siinähän ei ole mitään terveellistä taikka ravitsevaa.


Virginia, olet aivan oikeassa!

Se, että mitä ruokaa tehdään on tärkeää. Mie haluan kerrasta mahan täyteen ilman, että pitää 30 min päästä käydä jääkaapilla hakemassa jotain syötävää. Haluan myös tehdä sellaista ruokaa mikä riittää muutamaksi päiväksi. Tämä ihan tauloudellisesti ajateltuna. 

ns. uusi ruokavalio tulee siis sisältämään vaaleaa lihaa (?), kasviksia ja myös rutkasti enempi hedelmiä. Hedelmät on jäänyt nyt vähän vähemmälle. En oikein tiedä miksi, koska kyllähän mie tykkään niistä ja niistä saa tehtyä herkullisia smoothieita. On myös herkkupäiviä, jolloin syödään vaikka pizzaa, mässyä ja sipsiä mutta toivottavasti ei kauhean useasti. Herkkupäivänä saa myös syödä punaista lihaa.

Mitä mieltä olette meitin päätöksestä? Ja hey, jos teillä on joitakin lempi reseptejä jotka sopivat uuteen ruokavalioon, niin viskatkaahan niitä kommentteihin tai linkittäkää sivusto mistä voisi saada ruokaideoita!


maanantai 2. tammikuuta 2017

Joulu & uusi vuosi

Nonniin, se olisi sitten 2017. Pelottavaa mutta innostavaa samalla. Jahka tämä vuosi toisi enempi hyvää kuin huonoa. 

Tällä kertaa kuulumisia siitä, miten meni meidän joulu ja uusi vuosi. Joululahjat mie jo esittelinkin, mutta en oo muuten avannut juhlien kulkua. Jotta eiköhän aloiteta!

JOULU

Tämä oli ensimmäinen joulu koko yhdessäolo aikana, kun oltiin kahdestaan kotona. Ei huutoa, ei kinastelua, ei monia ihmisiä häsläämässä ja mikä parhainta, ei kiirettä! Kaikki aikaisemmat joulut ollaan oltu K:n siskon ja hänen perheen luona, mihin on kokoontunut muutkin perheenjäsenet ja sukulaiset. Ei tietenkään kaikki, mutta ne lähimmät. Mie oon erityisherkkä persoona, enkä kestä yhtään noita ylläolevia asioita, mitä ikävä kyllä tulee, kun ollaan K:n siskon luona. Tänä jouluna kuitenkin omat hermot ja korvat saivat levätä.

Aaton aattona käytiin anopilta hakemassa kuusi, laitettiin se pystyyn ja koristeltiin. Vähän se on muotopuoli, mutta sopii meidän huusholliin ihan vallan mainiosti. Ja yllättävää kyllä, meitin karvaiset lapset ei kiinnittänyt kuuseen minkäänmoista huomiota. Kerran tai pari kävivät haistelemassa, mutta that's it. Oon tosi tyytyväinen siitä. 

Aattona sitten mie heräsin ennen klo: 7, koska piti saada riisipuuro tulille ennenkuin Joulupukin kuumalinja alkoi. Kuumalinjan katselu on jo perinne, ainakin mulla siis. Joulua ei ole, jos ei katso kuumalinjaa ja Lumiukko- piirrettyä. Mitenkäs teillä? K heräili hieman myöhemmin ja sitten linnottauduttiin soffalle kera riisipuuron ja töllön. Syönnin jälkeen töllön katselu jatkui ja avasimme lahjat. Oih, mitä ihania lahjoja mie sainkaan! Ne näette jo julkaistussa esittelt postauksessa. Ja mitä tulee K:n reaktioihin omiin lahjoihinsa, niin kaippa hänkin oli tyytyväinen. Kaikki mitä saatiin yksilöinä ja yhteiseksi oli sellasta tarpeellista ja käytännöllistä. Mikä oli loistavaa! Mä INHOON krääsää ja turhia tavaroita. Jotta onneksi en niitä saanutkaan. 

Päivä meni aikalailla sisällä telkkua katsellen ja rauhallisessa tunnelmassa. Illalla sitten syötiin mahat täyteen ihanaa jouluruokaa ja herkkuja. Tänä vuonna en jaksanut ahtaa itseeni ruokaa niin paljoa kuin aikasempina vuosina. Mikä olikin varmasti ihan mainio asia. HiH. Myöhemmin käytiin sitten haudoilla. Siinä vasta outo fiilis! Ei siis sillä, että haudoilla olisi outoa käydä mutta nyt, kun kävi oman isän haudalla... Ennen soitin isille ja toivotin hyvät joulut. Nyt vein haudalla kynttilät ja toivotin hyvät joulut. Surullista. Onneksi K ymmärtää mun fiilikset, koska vietiin hänen isänsä haudalle myös kynttilä. Samalla käytiin jouluyön messussa. Muuutta, ei ollu ihan mun juttu. En saanut siitä mitään irti. Enempi mietin sitä, että isi olisi tykännyt siitä tosi paljon. Hänhän siis oli uskossa ja tykkäsi käydä messuissa yms. Mieluiten itse vietän jouluni ilman kirkkoa. Messun jälkeen tultin kotio ja mentiin nukkumaan.

Tässä meidän joulu.

UUSI VUOSI


Mä en niin välitä uudesta vuodesta. Mulle on ihan sama ammutaanko niitä raketteja vai ei. Ja jos niitä ammutaan niin mulla on kuulosuojaimet käytössä, koska mun korvat ei kestä sitä ääntä ja pauketta mitä raketit aiheuttaa. Raketit on sitä paitsi ihan älyttömän kalliita! Onhan ne hienoja, en mie sitä kiellä mutta itse en rakettaja osta.


Uusi vuosi meni mun kotikotona. Meidän kyläyhdistys järjesti vuoden päättäjäiset, joten poikettiin siellä. Mie oon kyläyhdistyksen hallituksessa ja toimin muutamassa muussakin toimessa siinä. Ihan mukavaa hommaa. Pari tuntia meni siis vuoden päättäjäisissä ja sitten mentiin kotikotiin käymään. Siellä ammuttiin parit raketit Wilhon iloksi. Wiippu on siis mun 3v siskonpoika. Oon useesti hänestä puhunut blogissa. Rakettien ampumisen jälkeen lähdettiin ajamaan kotio ja kotona oltiin palttiarallaa klo: 22. Flunssan takia mie olin vähän väsy, joten juhlintaa ei oikeastaan ollut. Ei me muutenkaan missään baarissa tms. käydä. K oli ostanut muutamat raketit ja ne ammuttiin, kun kello löi tasan 00.00. Sen jälkeen katsoimme vähän töllä ja mentiin nukkumaan. Ei vanha jaksaa enää valvoa koko yötä. HiH.

Joten tässäpä oli meidän joulun ja uuden vuoden kulut.
Miten meni teillä?