tiistai 21. marraskuuta 2017

Mikä Bridezilla?


VIHKIPÄIVÄ

Mie oon aika ylpee siitä, että saatiin järjestettyä meidän häät parissa kuukaudessa. Päätettiin elo-syyskuun vaihteessa, että mennään naimisiin. Ensin päivä oli jo lokakuussa, mutta sitten vaihdettiin se marraskuuhun. K:lla on sellain fiksaatio, että kaiken on pitänyt tapahtua 13. päivä. Tällä tarkotan sitä, että alettiin virallisesti seurustelemaan 13. päivä, mentiin kihloihin 13. päivä ja nyt mentiin naimisiin 13. päivä. Jollekkin tuo 13 on epäonnen numero, mutta meille se on onnennumero. Joten ei ole ihme, että hääpäiväksi valikoitui 13.11.2017.

KUTSUVIERAAT

Päätettiin heti, että pidetään pienet häät. Ei kumpikaan olla sellasia, että tykätään olla isossa joukossa taikka isojen juhlien keskipisteenä. Senpä takia päätettiin kutsua vain vahemmat ja sisarukset. Ei kerrottu muille sukulaisille häistä, ettei kukaan vedä herneitä nenään siitä, että kuka kutsutaan ja kuka ei. Näin myös pystyttiin pitämään häät pienimuotoisena. Iso ja jokseenkin surullinen asia tässä oli, että meiltä molemmilta juhlista puuttui rakkaat ihmiset...nimittäin isät. Meidän molempien isät ovat menehtyneet mutta oon varma, että he iloitsivat pilvenreunalla. Meitä oli juhlissa 10 henkilöä, ja se riitti meille vallan mainiosti. Päätettiin myös se, että ei kutsuta ystäviä vaan pidetään myöhemmin sellaiset hääbileet, johon kutsutaan kaverit. 

VIHKI- JA JUHLAPAIKKA

Koska me ei kumpikaan kuuluta kirkkoon, niin varattiin aika Hyvikään Maistraatista. Mietittiin ensin Porvoota, mutta siellä ei ollut aikoja vapaana. Meitä oli sen verta pieni määrä juhlijoita, joten ei vuokrattu mitään paikkaa yms. vaan käytiin ihan rennosti ravintolassa syömässä. Löysin Hyvinkäältä näyttävän ja ruokalistaltaan hyvältä vaikuttavan ravintolan nimeltään Obelix. Sieltä sai kaiken tarvittavan pöytävarauksen kautta alkumaljoihin ja maljoista ruokaan, sekä kakkukahveihin. Vietiin ravintolaan omat koristeet, jotka olivat pöydässä valmiina, kun saavuttiin. 

SORMUKSET

Käytiin katsomassa sormuksia mm. Kultajousi- liikkeestä, mutta siellä ei ollut mitään mikä miellyttäisi molempia, joten jatkettiin etsimistä. Sitten lahdesta löydettiin sellainen liike kuin Kulta & Kello, ja samantien molemmat näki sellaiset sormukset mitkä miellytti. Minä otin hopeiset ja Kmustan ja keraamisen.

MORSIAMEN JA SULHASEN PUVUT

K:lla oli kaapissa jo valmiina tavallinen musta takki, jonka kaveriksi ostettiin vain uudet housut sekä paita ja kaulaan löytyi kaapista rusetti sekä mustat kengät jalkaan. Huomattiin kuitenkin, että puvun takki oli jäänyt pieneksi, joten ostettiin kirpparilta ihan uutta vastaava samanlainen. Mie tilasin itselleni puvun (kyllä valkoisen puvun) Ellos- nettikaupasta. Se oli valikoimasta poistuva puku ja myös alennuksessa, joten miksipä ei. En halunnut tavallista hääpukua, koska sitä käytetään vain kerran. Omaa pukuani voi käyttää muissakin tilaisuuksissa, joten fiksu ostos ja nättikin vielä. Asuun sopivat kengät löytyi Zalandolta.

HÄÄKAMPAUS JA MEIKKI

Konsta nyt ei paljon siistimistä taikka meikkiä tarvinut, joten nämä asiat jäivät mulle. Mie tilasin hääaamulle ajan Keravalla sijaitsevasta Salon Klipsi- liikkeestä. Googletin sopivia hääkampauksia ja mieleinen sitten tehtiin kampaamossa. Kampaukseen tilasin eBaystä hiuskoristeet. Häämeikkiin ei olisi ollut millään aikaa tuolla kampaamossa, joten tein sen kotona itse ja säästin monta kymppiä.

HÄÄKIMPPU JA VIEHE

Mie kyllä katoin kukkakaupasta valmiita kimppuja, mutta koska niitä ei kivoja löytynyt niin ostin ihan Prismasta kaksi ihan normia sekakimppua ja yhden kimpun ruusuja, joista anoppi sitten rakensi ihanan kimpun. Kukkakaupasta ostin kuparin värisiä koristeita ja oksia, joissa oli pieniä valkoisia kukkia. Kimpun varteen tuli ruskeaa huopaa ja pitsinauhaa, jotka löytyivät anopin aarrelaatikoista. Sulhasen rintakukkaan tuli samoja kukkia ja koristeita, joita oli hääkimpussa.

KUTSUKORTIT JA KORISTEET

Mitä tulee kutsukortteihin, niitäkin googlettelin ja valitsin mieleisen jonka mallista sitten ostin tarvikkeet Lahden Kärkkäinen- liikkeestä ja tein itse. Yksinkertaiset mutta tyylikkäät. Kutsukorttien mukaan tulostettiin kartta maistraatille sekä ravintolalle. Mitä tulee koristeisiin niin täytyy sanoa, että tilatkaa kiinasta! Mie tilasin esim. hääkakun koristeet Light in the box- sivustolta ja saatiin mitä tahdottiin. Mitä tulee vieraisiin, heille tein ravintolan pöytään sellaiset nimellä varustetut pussit, joiden sisällä oli hääkarkkirasiat sisältäen kolme eri hääkarkkia. Hääkarkit tilasin Urjalan Makeistukku- yritykseltä.

VALOKUVAAJA

Tottakai häissä pitää olla valokuvaaja, että jotakin jää muistoksi. Meille tuli aluksi pieni mutka matkaan, mutta loppujen lopuksi saatiin aivan mahtava kuvaaja meitin perhepiiristä. Kiitos ihan miljoonasti Samille, A.K.A FotoTiNooa:lle! Ilman sua päivä olisi muistoja köyhempi.

KUHERRUSKUUKAUSI

Tuo aviomies oli ylläriksi järjestänyt pienen häämatkan Liettuan Vilnaan. Tosi mukava ja edullinen paikka. Suosittelen kaikille! 

MUUTA

Kuuluihan tuohon to do- listaan paljon muutakin, kuten esteiden tutkinta sekä avioehtosopimuksen teko. Mie ja myös K ollaan sitä mieltä, että tehkää ihmiset avioehto ennenkuin menetten naimisiin. Eron sattuessa turvaatte molemmat oman p*rseenne. Minust on ihan idioottimaista mennä naimisiin ilman avioehtoa, joten onneksi oltiin K:n kanssa samoilla linjoilla. Tehtiin myös epävirallisen virallinen lemmikkiehtosopimus, ettei heistä tarvitse tapella eron sattuessa. Mutta eihän me erota koskaan, niin ei tarvitse noita miettiä :). 

Hmm, tässäpä taisi olla kaikki asiat mitä meidän häihin kuului. Järjestelyt menivät todella helposti, eikä Bridezillasta ollut tietoakaan. En jännittänyt itse vihkimistä taikka ravintolaa, mutta stressin enemmän kuin laki sallii siitä, että kuinka kaikki menee. Mie oon jollain tapaa perfektionisti ja tahdon, että asiat menee justiinsa niin kuin ne on paprille piirretty taikka selitetty. 

Seuraavassa postauksessa puhutaan rahasta. Eli siitä, mitä nämä kinkerit maksoivat.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti