tiistai 13. maaliskuuta 2018

Tänään oli kiva päivä...tai no, tänään oli päivä.


 Päivää kaikille. Onko teillä ollut kiva päivä? Mulla oli...päivä. Voisin sanoa, että normaali. Normaali, johon oon jo ehkä liiaksikin tottunut. 

Tänään aamu alkoi A: sijasta P:llä, eli paniikilla joka oli höystetty ahdistuksella. Mikä ihana tapa aloittaa päivä. No ei. Tunsin heti, kun silmäni avasin kuinka mahassa vihloi ja sydän löi ihan liian kovaa. Tunsin kuinka hengitys kulki heikommin mitä normaalisti. Tunsin myös kuinka itku vain odotti tulemistaan. Eikä siinä mennyt kauaa, kun olin jo sikiöasennossa peiton alla, piilossa pahaa maailmaa ja itkemässä oloa pois. Jos kohtaus tulee aamuisin, siinä menee aikalailla koko päivä pilalle, koska aamulla alkanut paniikki sekä ahdistus jatkuvat jossain vaiheessa päivää. Eikä tämä päivä ollut mitenkään poikkeus. Kun olin päässyt sängystä ylös palttiarallaa puolilta päivin, sain pari tuntia olla rauhassa, kunnes tuo aamuinen tunne tuli takasin. Jätin askareeni kesken ja suuntasin suihkuun. Heitin vaatteeni eteiseen, kävelin kylppäriin, laitoin suihkun kuumalle ja menin lattialle kuuman veden alle istumaan. Tärisin ja itkin. Suihkukulman nurkkauksessa istuin risti-istunnossa ja heijasin itseäni edestakaisin samalla raskaasti puhaltaen pahaa ilmaa ulos kropastani. Jostain syystä kuuma suihku auttaa kohtauksiin joten aina, kun kykenen ja on mahdollisuus niin menen sellaiseen tuntiessani kohtauksen tulevan. Tällä kertaa tuo toinen kohtaus ei kestänyt kuin puolisen tuntia, joten pääsin suht nopeasti takaisin askareitteni pariin.

Mistä kohtaukset sitten tulevat?

No rehellisesti sanottuna en ihan täysin tiedä mistä  tuo paniikki / ahdistus yhdistelmä kohtaus tulee. Suurin tekijä on varmasti stressi, siitä voisin kirjottaa kokonaisen postauksen! Mun keho ja mieli on sellasessa stressitilassa ehkä 90% päivästä. Mä stressaan kaikesta. Kaikesta turhasta aina säästä parisuhteeseen sekä kaiksesta mitä normaali elämä pitää sisällään. Joten ymmärrätte varmaan, kun sanon, että en osaa eritellä vain yhtä syytä näille. Osa kohtauksista johtuu myös ajatuksista sekä unista. Mie oon nyt monen monta päivää nähnyt unta, että mulla on rintasyöpä. Oonkin aina noiden unien jälkeen puristellut ja tunnustellut rintojani enkä ole niissä mitään outoa huomannut taikka tuntenut. Mutta siis jos vakavasti ajatellaan niin mulla ei olisi mitään syytä ahdistua taikka panikoida, koska mulla on elämässä asiat suhkoht hyvin. Katto pään päällä, ihana aviomies ja meillä menee hyvin. Toki on niitä normaaleja stressin aiheita, mutta niitä on varmaankin jokaisella eivätkä kaikki panikoi / ahdistu. Toki ikävä altistaa kohtauksille myös. Ikävä isiä kohtaan on todella vahvasti edelleen läsnä ja aina, kun on jotain isiin liittyvää niin kohtaus on varma. En myöskään kestä melua taikka isoja ihmislaumoja, eli sukujuhlat taikka jouluostosten teko paikallisessa Prismassa on tosi vaikeita. Mieluiten jään kotiin tekosyyn turvin. Harmillista mutta totta.

Kuinka useasti kohtauksia tulee?

Kuten jo alussa sanoin, että tällänen alkaa olla mulle jo normaalia. Kohtauksia tulee parisen kertaa viikossa, kun ennen niitä tuli muutaman kerran kuukaudessa. Aloin saamaan kohtauksia, kun olin au pairina briteissä 2005-2006, mutta silloin kohtaukset olivat tosi mietoja. Silloin mukana ei ollut itkua taikka mitään sellaista. Pelkkää mahasta vihlomista yms. Muistan, että välillä kohtauksen aikana soitin suomeen isosiskodarlingille itku kurkussa ja hän sitten jutteli normaaleja asioita jotka rauhotti.

Rauhoitus

Mie en osaa rauhoitella itseäni. Olen toki koittanut keinoja joita ammattilaiset suosittelee, mutta ei niistä ole mulle mitään hyötyä. Kun tunnen kohtauksen tulevan, niin mun kroppa ja mieli menee jotenkin lukkoon ja lyö suojat ylös. Silloin sisään ei pääse rauhoitustekniikat eikä paniikki / ahdistus myöskään pääse ulos. Ainoa keino on vain kestää kohtaus. Stressin voin jotenkin kestää. Toki se vie esim. yöunet. Oonkin nukkunut (taas) tosi huonosti lähiaikoina. Toinen "helpotus" stressiin mikä mulla on, on ihon repiminen. Se on täysin väärä tapa, tiedän! Mutta helpottaa siinä vaiheessa, kun stressi on kovimmillaan. Senpä takia mun ihossa onkin täpliä, mistä näkyy stressin tulos. Pitää aloittaa vaikka kutominen tuon repimisen sijasta. Täytyy sanoa, että meillä tulee olemaan pirusteen säärystimiä ja kaulaliinoja.

Muut ihmiset

Aika paljon puhutaan siitä, kuinka toisten ihmisten tuki ja läsnäolo on tärkeetä. En tiedä, tuokaan ei oikeen toimi mulla. En halua, että joku toinen näkee mun kohtaukset taikka on siinä vierellä, kun olen sellaisen kourissa. En myöskään halua klisheisiä sanoja tai fraaseja kuuleviin korviini. Ne pistää vain ärsyttämään. En myöskään halua puhua asiasta, koska se noloa ja vaivaannuttavaa. Tiedän, että ihmiset tarkoittaa vain hyvää ja, että mun pitäs isosti muuttaa mun asennetta ja ajattelua tuon asian tiimoilta. Ehkä vielä joku päivä osaan suhtautua tähän asiaa niin kuin toiset ihmiset. 

Alla on pari videota jotka on hyvä katsoa. Myös itselle nämä on tärkeitä videoita, mutta enempi neuvoja ja näkemystä muille ihmisille siitä, että miten me koetaan paniikki ja ahdistus. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti