tiistai 19. kesäkuuta 2018

En ole laumaeläin.


Yksinäisyys. Mitä se on? Mitä on olla yksinäinen? Yksinäisyys on yleisempää kuin luulemmekaan ja yksinäisiä ihmisiä on vauvasta vaariin. Juurikin tämä asia on ollut esillä mediassa, somessa ja aikalailla joka paikassa. Itse en ole koskaan tuohon osannut vastata, enkä osaa edelleenkään. En ole ollut yksinäinen taikka tuntenut yksinäisyyttä. Kaikki muut tunteet olen käynyt läpi, mutta en tuota. 

Mie oon aina ollut sellainen, että viihdyn yksin. Viihdyn toki myös ystävien seurassa mutta oleminen omassa seurassani ei tuota minkäänlaista ongelmaa. Pienestä pitäen olen ollut perusluonteeltani introvertti ja nyt, kun on tullut vanhemmaksi niin olen huomannut samat piirteet myös omassa äidissäni. Olenko saanut introverttiuteni jo mamman maidosta?

**Introvertti on henkilö, joka on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Introvertiksi kuvaillaan joskus henkilöä, joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta mutta tämä on enemmän kuin kuvaus. Ennen kaikkea introvertti orientautuu omasta itsestään ja jatkuva muiden kanssa vuorovaikuttaminen reaalielämässä pikemminkin vie energiaa häneltä kuin ylläpitää sitä. Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva ja varautunut. Tutkimuksissa on havaittu introverttien olevan herkempiä kivulle, väsyvän helpommin ja tuntevan jännityksen madaltavan suoritustasoa, pärjäävän paremmin koulussa, suosivan vakaampia ammatteja ja olevan vähemmän alttiita vaikutteille sekä olevan ekstrovertteja vähemmän seksuaalisesti aktiivisia. 

Tuo kuvaus sopii aikalailla minuun. Toki jotkus osa-alueet ovat täysin pielessä mutta mitä suurimmilta osin totta. Mutta tässäkin on pieni twist. Tässä voisi ajatella, että oonko kasvanut introvertiksi koulukiusaamisen myötä? Tai olenko kasvattanut itseni introvertiksi sen takia, että en ole sinut itsen kanssa taikka omaa tippaakaan itseluottamusta? Haluanko pysyä introverttinä koko elämäni, koska en halua toitottaa maailmalle mielenterveysongelmistani? Oli asia sitten niin tai näin, niin introverttius on minussa. Se on mun veressä, sydämessä, lihaksissa ja aivoissa. 

Nykypäivän Suomesa yksinäisyys on vitsaus. Tässä "hyvinvointi" yhteiskunnassa vitsaus on suuri. Vaikka kuinka yritettäisiin auttaa, niin yksinäisyydestä kärsiviä henkilöitä nousee esiin kuin valkovuokkoja keväällä. En kärsi yksinäisyydestä mutta tunnen (välillä) syyllisyyttä siitä, että yksinäisyys ei ole yksi tunteista jota tunnen. Ehkä senkin takia, että en osaa sanoa mitään saatika lohduttaa yksinäistä henkilöä. Eihän se välttämättä mitään sanoja edes tarvitse, kunhan olisi siinä vierellä. Ehkä vierellä olo onnistuisi minulta.

K tuossa eilen kysyi, että oonko koskaan yksinäinen? Vastasin rehellisesti, että en ole. En tunne yksinäisyyttä ollessani yksin kotona. Tai enhän mie koskaan ole yksin kotona, koska kisit on siinä, mutta you know what I mean... Yksin ollessani saan tehdä omia asioitani ilman "pelkoa" ja stressiä siitä, että joku hengittäisi niskaan koko ajan tai vaatisi seuran puutteessa keskeyttämään tekemiseni. Kuulostaa itsekkäältä, mutta näin mie ajattelen. Toki välillä on tylsää olla yksin, mutta ei yksinäistä. Me ollan K:n kanssa täysin toistemme vastakohdat. Hän on tosi sosiaalinen ja tykkä mennä sinne, tänne ja tuonne ihmisten kanssa, kun taas mie viihdyn hiljaisena kotihiirenä. Vanha sanonta kuitenkin sanoo, että vastakohdat täydentävät toisiaan- ja mie oon täysin samaa mieltä. Tälläinen toimii meillä ja se on hienoa.

Onko täällä muita samankaltaisia?



perjantai 1. kesäkuuta 2018

#blogiperjantai18


Hei ja hyvää 1. blogiperjantaita! Toukokuu on jostain syystä tuntunut todella pitkältä ja uuvuttavalta. Ehkä tuo yllättävän paahtava lämpö on tehnyt tehtävänsä ja vienyt kaiken jaksamisen. Mene ja tiedä. Mutta nyt kuitenkin vuorossa postaus, jossa mietitään, että mitä blogi on antanut mulle. Nämä listaamani asiat ei ole mitenkään järjestyksessä, vaan kirjottelen niitä miten tupsahtavat mieleeni.

Mie aloitin bloggaamisen ihan siitä syystä, että saisin pidettyä jonkinmoista päiväkirjaa. Päiväkirjaa joka on kuitenkin julkinen. Tässä asiassa haastoin itseni tuomaan pään sisältöni päivänvaloon helpottamaan "taakkaani", jos noin voi sanoa. Valmistin itseni niihin ns. paskoihin kommentteihin, mutta niitä ei ole tullut yhtään! Kiitos siitä teille ihanat lukijat. Ajattelin varsinkin silloin, kun kerroin mielenterveysongelmistani, että silloin tulisi jotain paskamyrskyä, mutta ei. 

Tästä päästäänkin ensimmäiseen asiaan siitä, että mitä blogi on mulle antanut. Bloggaus on antanut mulle jonnin verran itseluottamusta ja rohkeutta kertoa asioita julkisesti. Mie oon sulkeutunein ihminen jonka tiedän ja se, että kerron blogissa tosi henkilökohtaisiakin asioita on todella iso asia. Mie oon huono puhumaan kasvotusten, mutta tänne on hyvä kirjoitella niin hyvät kuin huonotkin asiat. Tunnen ehkä jonkinmoista vapauttakin, kun saan tänne purkaa ajatuksia ja kertoilla omasta elämästä. Blogin kautta saan myös esitellä omaa valokuvaus harrastustani, jota en ehkä muuten saisi tuotua näytille.

Mulla on ollut muutamia blogeja, joiden elämä on kuitenkin loppunut lyhyeen. Ehkä lukijoiden puutteesta, kommentoinnin vähyydestä tai omasta innostuneisuuden puutteesta. Tämän blogin kohdalla olen kuitenkin kokenut erilaista innostuneisuutta, vaikka Teija K. on jatkanut täysin samalla radalla kuin edeltäjänsäkin. Toinen asia mitä bloggaus on mulle antanut on siis kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys. Toki on ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut, että paskat tästä, lopetan, ei tätä kukaan lue yms. mutta olen kuitenkin väistänyt nuo ajatukset ja jatkanut eteenpäin.

Onneksi olen jatkanut eteenpäin, koska ilman blogia en olisi päässyt käsittelemään kolmatta asiaa. Se on yhteistyöt. Aivan mahtavat yhteistyöt eri yritysten kanssa. Iso kiitos kaikille heille, jotka antoivat mahdollisuuden yhteistyöhön! Jotkut ajattelee, että kaupallisten yhteistyöt on suurinta kuraa mitä voi olla (ainakin vlogien kohdalla, en tiedä onko bloggaajilla sama) mutta itse arvostan niitä. Se antaa pienelle bloggajalle (kuten minä) tai isolle mahdollisuuden testata tuotteita ja myös markkinoida arvostamiaan asioita ja yrityksiä. Mikä siinä on niin pahaa? Sehän on vain win win- tilanne sekä bloggaajalle ja yritykselle.

Ehkä kuitenkin tärkein asia mitä bloggaus on antanut on yhteisöllisyys. Meitä bloggaajia yhdistää sellainen tietty side minkä tuntee vain näissä piireissä. Itse pidän facebookissa kahta blogiryhmää ja niiden kautta olen tutustunut aivan mahtaviin blogeihin. Olen myös saanut tuttavia, ja jopa ystäviä blogin kautta. Bloggaajista saa vertaistukea, näkee monia kirjoitustyylejä sekä saa kokea erilaiset näkemykset asioista. Blogin avulla olen myös päässyt sisään mahtavaan yhteisöön KUBLOon, jossa on myös muita bloggaajia sekä vloggaajia. Ilman blogia en tätäkään olisi kokenut.

Elikkäs jos nyt ynnätään postaus, niin paljon on blogi antanut ja toivottavasti paljon vielä antaakin. Kokemuksia, kohtaamisia, yhteistöitä ja yhteyksiä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin uusin ideoin ja kehittyneimmin ottein!

Kiitos kaikille ihanille, jotka lukee blogiani ja seuraavat someissa! <3