maanantai 30. heinäkuuta 2018

Kaupunkiin tutustumista


Viime lauantaina päätettiin lähteä tutustumaan Loviisaan. Uskokaa tai älkää, niin kumpikaan meistä ei ollut siellä ennen käynyt. Innolla odotettiin mitä löydämme. Mutta päivän kiertelyn jälkeen oltiin ehkä vähän pettyneitä siihen, mitä loviisa mielle tarjosi. Ja se oli, että ei kamalasti mitään. Toki kaunis kaupunki, pieni sellainen. Odotin kuitekin jotain, en tiedä mitä mutta jotain! Käytiin parissa paikassa, jotka googletin valmiiksi.



Loviisan linnoitus oli ensimmäinen kohde mihin mentiin. Oltiin pakattu piknik tarvikkeet koriin siinä tarkoituksessa, että söisimme rauhallisen aamiaisen täällä. Söimme toki aamiaisen mutta rauhallisuudesta ollut tietoakaan... Ensinnäkin tuolla oli juuri silloin, kun me saavuttiin niin koiranäyttely. Ei siinä, koirat ovat söpöjä! Emme antaneet sen häiritä, vaan laitoimme viltin ruohikolle ja aloimme syömään. Aamupalatunnelman tappoi kuitenkin takana huuta äiti-ihminen. Vinkki, jos aiot huutaa koko päivän lapsellesi, voisitko tehdä sen kotona? Silloin kanssaeläjät eivät häiriintyisi ja tässä tapauksessa koirat. Äiti huusi lapselleen kuinka tämän pitäisi maistaa jotakin tarjottavaa ja lapsi huusi takaisin, että ei. Ah, mitä sopusointuja. Saimme aamupalan syötyä ja siinä samalla kerkesi koiranäyttelykin loppua, joten keräsimme kimpsumme sekä kampsumme ja lähdimme kävelemään autolle. Huutava äiti ja lapsi jäivät vielä linnoitukselle.





Seuraava kohde oli Laivasilta. En tiedä miksi odotin jotain suurta ja näyttävää, koska eihän siellä ollut mitään muuta kuin yksi myyntikoju sekä muutama kahvila-ravintola. Ainiin ja Merenkulkumuseo, missä emme kyllä käyneet. Myymälästä ostimme anopille viemisiksi raparperi-minttujuoman. Omasta mielestäni en ole liian vaativa, jos tahdon nähdä jotain oikeasti mielenkiintoista... Vai mitä mieltä olette?





Tämä löydettiin itseasiassa vanhingossa, kun oltiin ajelemassa edestakas sinne ja takaisin. Loviisan vanha hautausmaa kaunis kuin mikä, ja valloittavan mielenkiintoisia hautoja. Hautoja oli jopa 1800- luvulta, eli "asukkaita" oli jo pidemmältä ajalta. Ylläoleva hauta on yksi niistä vanhoista ja näyttää ihan hobittien haudalta. Tai näin ainakin sanoin K:lle ja hän oli samaa mieltä.


Viimeiseksi ennenkuin lähdettiin kotiopäin, niin ajetiin yksityisen asuinrakennuksen pihaan, jonka vieressä oli tämä ränsistynyt, mutta kaunis talo. Olihan siitä pakko ottaa kuva.

Oletko sie käynyt Loviisassa ja jos olet, niin mitä mieltä olit kaupungista ja sen tarjonnasta?



sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Meininkiä, kantri meininkiä


Perjantaina, järjestettiin Orimattilan Kehräämöllä jokavuotiset (?) Kehräämön Kantrit- tapahtuma. Toisin sanoen pienimuotoiset kantrifestarit. Koska mie oon Orimattilan lähimaastosta kotoisin niin tiesin tapahtumasta, mutta K ei ollut ikinä kuullutkaan. Hän ei ollut ikinä kuullut, enkä mie ollut ikinä käynyt, joten tämä oli molemmille ensimmäinen kerta kantreilla. 



Tottahan toki kantrifestareilla pitää olla pukeutunut teeman mukaisesti, joten mie ostin kantreilta kantrihatun. K:llakin, ni nyt mullakin! En tosin tykännyt, että hattu noin "levällään", joten tuunasin sitä kotona hieman. Taivutin reunat rautalangan avulla vähän samanlaiseen muotoon mitä K:n hattu.



Juontajana oli iki-ihana ja hassu Orimattilan emäntä Riitta Väisänen. Hänen juontajaparinsa nimeä en muista taikka edes kauheasta noteerannut, koska Riitan lavakarisma sekä omalaatuinen tyyli vei kaiken huomion. 






Esiintyjinä Kantreilla oli Cina Samuelson & Band. Orkesteri on Ruotsista ja luonnollisesti lauloivat kantria. Ja hyvin lauloivatkin! Vetivät kappaleita laidasta laitaan, uutta ja vanhaa kantria. Ihmiset viihtyivät ja tanssivat. Myös me käytiin muutamia kipaleita tanssimassa ja saatiin kiitosta (joltain random naiselta) siitä, että käytiin tanssimassa.



Toinen esiintyjä oli Texasista asti tullut kantrilaulaja nimeltään George Highfill. Ja tämä oli muuten miehen ainut esiintyminen suomessa! Hän lauloi sitä ns. perinteistä kantria, kuten Alan Jacksonia. Tykkäsin myös tästä esiintyjästä. Molemmat sopivat kantrifestareille aivan mainiosti.Tanssittiin myös Georgen laulun tahtiin.





Pihapiirin taustalla tanssivat koko illan Orimattilan Kantritanssijat. En ihan tiedä mitä pitäisi sanoa. Kyllähän he ihan hyvin vetivät rivitanssia, mutta jokseenkin kuitenkin surullinen näky. Heitä oli paikalla kourallinen (tai ehkä paikalla oli koko ryhmä) ja tanssimassa aina enempi tai vähempi jäseniä. Loppuillasta vähempi. Itseä ehkä häiritsi se, että tanssijat eivät erottuneet mitenkään yleisöstä. Samanlaiset esiintymisasut olisvat auttaneet asiaa ja yleisökin olisi tiennyt heidät esiintyjiksi, eikä vaikka yleisön jäseniksi jotka olivat pistäneet ranttaliksi. He ovat olleet joka kerta paikalla, kun kantreja on järjestetty.

Kyllähän tuolla oli mukava käydä ja viettää parisuhde aikaa hyvän musiikin tahdittamana. Päätettiin, että tehdään tästäkin meidän jokavuotinen perinne. Täytyy sanoa, että kyllä se on kantri, joka ihmisen tiellä pitää. Kuunnelkaa vaikka alla oleva kappale, niin tiedätte mistä puhun. 






perjantai 20. heinäkuuta 2018

Voiko särkynyttä liimata takaisin yhteen?


Vastaus otsikon kysymykseen on, että toivottavasti. Ainakin kovasti haluaisin uskoa siihen.

Pitäisi varmaan vähän pohjustaa, että mistä tässä oikein on kyse. Mie en kauheen helposti puhu mun asioista, en vaikeista taikka niistä hyvistäkään, mutta tästä haluan avautua tänne. Viime vuoden puolella mulle ja mun erittäin rakkaalle ystävälle tuli välirikko. Hän teki ja sanoi asioita, minä sanoin  sekä tein asioita ja tilanne eskaloitui erittäin pahaksi, eikä edelleenkään olla väleissä. Tämä tilanne on ihan p**seestä, koska oltiin tämän ystävän kanssa kuin paita ja peppu. Tutustuttiin yli 10 vuotta sitten, ja siitä saakka ollaan oltu ystäviä. Mie lasken hänet mun parhaaksi ystäväksi. Edelleenkin, vaikka ei olla nyt väleissä. En kiellä ettenkö olisi itkenyt tän takia. En kiellä ettenkö olisi menettänyt yöunia tän takia. Enkä myöskään kiellä, että ikävöin mun ystävää ihan h**vetin paljon!

Nyt mie oon kuitenkin ajatellut tosi paljon asioita ja tullut siihen tulokseen, että tää henkilö on mulle niin rakas ja tärkeä, että en halua menettää meidän suhdetta enkä tätä ystävää. Kuulostaa ehkä jonkun korvaan kliseiseltä, mutta tämä henkilö on taistelun arvoinen. Vaikka tilanne onkin paha, vaikka tähän tilanteeseen on tarvinut kaksi henkilöä ja vaikka tämä henkilö ei välttämättä ajatelle samoin ku mie niin ainakin yritän saada tämän korjattua. 

Olen ottanut jo ensimmäisen askeleen. Kirjoitin mun ystävälle kirjeen, jossa "vuodatin" mun tunteet ja ajatukset hänestä sekä tästä tilanteesta. Mikä tuli yllätyksenä oli se, että kuinka vaikeaa on kirjoittaa kirje ja vielä äärimmäisen alaston sekä rehellinen sellainen. Miekää en ole hänelle ikinä kirjettä kirjottanut ja nyt tein vanhanaikaisesti. Vielä en ole kirjeeseen vastausta saanut ja jos sitä ei tulekkaan ymmärrän sekä hyväksyn sen. Olen kuitenkin saanut tekstiviestin, missä hän kertoi myös hieman fiiliksistään. Ja mikä tärkeintä, viimeinen lause hänen viestissään oli se, että ei olla ihan menetetty tapaus ja, että hänelläkin on ikävä esim. meidän keskusteluja. Ei ihan menetetty tapaus- lausahdus antaa toivoa sekä hieman paremman mielen. 

Kuten sanottu, meidän tilanne on nyt aika särkynyt mutta silti mun tunteet ystävyyttä ja ystävää kohtaan ei ole muuttunut, vaikka silloin tilanteen alussa luulinkin niin. Mie oon sanonut hänelle kaikki mitä tunnen ja ajattelen, jotenka pallon on mun ystävällä nyt. Haluan kuitenkin omistaa alla olevan biisin mun ystävälle. Tässä on ihanat sanat ja ne merkitsee (ainakin) mulle paljon. 





maanantai 16. heinäkuuta 2018

Konttikirppistelyä


Hyrylän torilla on ilahduttavan useasti konttikirppis- tapahtumia. Siellä myyntipaikat ovat ilmaisia ja erilaista tavaraa löytyy jokaisen kontin kohdalla. Tämänkertaisen konttikirppis pidettiin erittäin aurinkoisessa ja lämpöisessä ilmassa sunnuntaina.


Myyjiä oli paikalla mukavasti vaikka enemmänkin olisi paikanpäälle mahtunut. Mekin ollaan kerran oltu konttikirppistelemässä. Se oli Vantaalla mutta silloin puitteet eivät olleet näin hyvät. Sillä kerralla satoi vettä, oli kylmä eikä ostajia ollut liikkeellä joukoittain. Mutta kiva kokemus.


Uskomatonta mutta totta on se, että vasta tänään ostin kesän esimmäisen jäätelökioski jäätelön! Mmmm, ihanan herkullinen ja raikas päärynäpallo. Pakko sanoa, että vetävät kyllä hyvää hintaa. Mie pulitin 3€:a pienestä pallosta... Voi olla, että se olen vain minä joka ajattelee tuon olevan kallista mutta sitä mieltä mie oon. Ehkä tästä eteenpäin ostan jäätelöni edelleen meidän lähikaupasta.


Mie oon pitkään ajatellut (ja myös halunnut) Tarusormusten herrasta- trilogian dvd:t ja nyt konttikirppikseltä ne löysin! Ihana Ihmemutsi oli paikanpäällä myyjänä, ja ostin nämä häneltä hintaan 1€ / kpl. Aivan mahtavaa! Pieni fun fact tähän väliin: Elokuvat ovat blue ray- versioita, joten mikä olisikaan parempi syy suunnata kauppaan ja ostaa blue ray soitin, jotta voin nämä katsoa :D. Mitä mieltä te olette Taru sormusten herrasta- trilogiasta? Itse rakastan sarjaa ihan samallalailla kuin Hobitti- trilogiaa. K:ta kiinnostaa saman verran kuin kilo p**kaa. Mutta hey, ei kaikki tykkää kaikesta. Toiset tykkää äideistä ja toiset tyttäristä.

Oletteko te käyneet konttikirppiksellä myyjän tai ostajan roolissa? Jos olette, mitä tykkäsitte?



sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Perinne jatkuu!


Tämä on se ainut tapahtuma, jota K (ja kyllä miekii) odottaa joka kesä. Meidän perinne jatkui myös tänä vuonna. Eli jokavuotiset latotanssit oli ohjelmassa eilen lauantaina. Ennen latotansseja käytiin mun kotikotona hieman viettämässä aikaa ja syömässä mamman ihania grilliherkkuja. Maha täynnä oli hyvä suunnata tanssilavalle.




Joka vuosi ilma on ollut aivan maino, niin myös eilen. Aurinko paistoi aamusta iltaan pilvettömältä taivaalta. Ehkä myös liian kuumasti, koska joidenkin ihannoima lämpö oli meille aivan liikaa joten lähdimme kotiin kaksi tuntia etuajassa. Kyllähän me tanssittiin montakin kappaletta, mutta paria tuntia ennen latotanssien loppumista oli hyväksyttävä tappio ja lähteä kotiinpäin, hiki valuen pitkin selkää. Tänä vuonna ihmisiä tanssitti Myrskylän oma laululintu Esme. Olen kerran aikaisemmin kuullut Esmen esiintymistä ja sillon en siitä niin välittänyt. Mutta jokin muuttui eilen. Esme esiintyi hyvin, lauloi monipuolisia lauluja ja ei tuo äänikään niin kamala ollut. Kyllä voisin mennä uudelleenkin hänen tanssitettavakseen.


Mistä tietää, että on saapunut landelle? No siitä, että pelloilla näkyy heinapaaleja. Ne sopivat maalaismaisemaan kuin nenä päähän. 



Kuuman ilman takia vierailimme etupihan penkeillä todella paljon, vaikka eihän tuo vilvoittelu auttanut kuin pienen hetken. Tässä hetkessä oli lämpötila omassa kropassa laskenut jo sen verran, että sain napsastua K:sta kuvan. 


Puolenyön aikoihin oli ihanan rauhallista ja myös kaunista ajella kotioppäin. Auringonlaskun värjäämä taivas ja pieni usva pellon yllä antoivat täydelliset puitteet öiseen kuvaan.